torstai 14. maaliskuuta 2013

TJ 36

Ja tässä vaiheessa sitten päätin pitkästä aikaa taas jotain tekstiä kirjoittaa. Joo, kiitos iki-ihanan älypuhelimen, koneenkäyttöni on vähentynyt n. 95%, joten eipä ole tullut tännekään päivitettyä.

Kevät menee valinnaisaineiden parissa. Itselleni oltiin automaattisesti tungettu kaikki 10ov ratsastusta, mutta halusin ehdottomasti päästä kengittämään, joten kävin toimistolla sopimassa asian. Pajaa ja vähän valjasverstasta siis.

Loppukevääseen mahtuu vielä kaksi näyttöä, yhdet messut ja muutamia rästiin jääneitä tehtäviä...

Kengitystä on ollut melkein joka päivä, se on huippua. Olen pariin otteeseen miettinytkin, miksen sittenkin suuntautunut kengitykseen. Tänään uhrina oli sh-r. Upitus, iki-ihanan Ipetuksen jälkeläinen. Upitus seisoi kiltisti paikoillaan koko toimituksen ajan. Tällä viikolla pajalla on ollut myös ilmeisesti monimuoto-opiskelijoita, joten hevosia ei ole meille niin paljoa riittänyt, nytkin oltiin neljä ihmistä yhden hevosen kimpussa, eli jokaiselle yksi jalka. Eilisestä opiksi ottaneena, pysyin tänään etukaviossa. Näin heikkokuntoisella alkuviikon kahvakuulailut liikuntatunnilla vaikuttivat eilen ainakin vielä niin paljon lihaksiin, että harvinaisen raskasta takapäätä kenkäillessä pääsi kyllä kirosanoja enemmän kuin laki sallii.


Ypäjä Arskaa kenkäiltynä

Tänään oli koulua vain kaksi tuntia aamupäivällä, ja jos olen viisas niin käytän vapaaillan huomiseen matikantenttiin opiskellen. Se jää nähtäväksi...



maanantai 17. joulukuuta 2012

Viimeiset näytöt ennen joulua...

...olisi nyt suoritettu! Asiakaspalvelunäyttö, jota en osannut stressata, meni päin mäntyä ja suoritukseni oli sarjaa aivokuollut. Eläinlääkinnän näyttö meni ihan hyvin, vaikka sitä stressasin paljon enemmän! "Kyllä sä nä asiat osaat, varsinkin kun vähän lypsää", eli ei ihan tuoreimmassa muistissa kaikki jutut, mutta kyllä ne itselleni hankalatkin asiat sieltä sitten tuli kun vähän pohti :)

Aamulla oli ratsastustunti. Kerrassaan poikkeuksellinen sellainen, mentiin seuraa johtajaa ja peiliä, ratsastettiin ympyrällä ilman jalustimia ja yhdellä kädellä. Tehtiin paljon siirtymisiä, Röllikin hoksasi äkkiä mistä on kyse ja alkoi toimimaan siirtymisissä todella kevyillä avuilla :)

Illalla kävin auttamassa tekemään iltatallin, sillä eräs luokkalaisemme jonka piti tällä viikolla olla toisena tallissa, päättikin jättää tulematta paikalle... Nappasin Ipetuksen saunamäestä kaukohevosena, ja sitten kakkosta kohti.

Kakkostallista oli tänään jatkanut matkaa kohti vihreitä laitumia herrasmies, sh-o. Valmari yhdessä Badmanin (Väiski) kanssa :(

Vanhaherra Valmari kesällä tarhassa ♥

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Täällä taas!

Tietokoneongelma selvisi, siitä olikin vaan näyttö rikki, eli kokeilumielessä tehty erillinen näyttö kiinni läppäriin  toimii!

Meillä on tosiaan mahtunut tähän "poissaoloaikaa" mm. HIHS, remppaviikko, tanssiaiset, loma (♥) + ratsastuksen loppunäytöt. Niin se koulu vaan lähenee loppuaan... Toisaalta odotan täältä poispääsyä ihan järjettömän paljon, mutta sitten herää kysymys, että mitäs tämän jälkeen? Mulla ei ole minkäänlaista hajua mitä teen tämän koulu jälkeen (okei, hevosalalle en ajatellut ainakaan ihan heti jäädä töihin...), ja kuitenkin 4kk päästä pitäis olla suunnitelmat elämää varten jo vähän niinkuin valmiina.

Viimeaikoina ollaan tehty ahkerasti opinnäytetyötämme, it's going to be awesome ! Viikko sitten meillä vaihtui myös melkein kaikilla hevoset. Itse olen niin tyytyväinen hevosvaihtoon kun vaan voi olla, huomasi tuon Turskan kanssa ettei meidän kemiat oikein kohdanneet missään vaiheessa... Nyt ratsuna on 13-vuotias sh-ruuna Norylli, eli tutummin Rölli. Röllin kanssa on yhteistyö alkanut sujumaan hyvin, ja nyt on todella kiva kun on ollut enemmän itsenäistä ratsastusta, niin on päässyt paremmin tutustumaan hevoseen. Röllillä mennään sitten uusiksi koulunäyttö joka meni niin päin *ruma sana* kun vaan voi. Turska oli verkassa vielä hyvä, mutta radalla kaikki menikin sitten päälaelleen. Tai no ei kirjaimellisesti, eli en ole laskeutunut satulasta pää edellä maneesin pohjalle, mutta noin muuten. Estenäytöstä tuli kakkonen, ihan ok.

Loppuvuosi on/on ollut näyttöjentäytteistä, ja nakki napsahti taas meidän porukalle, eli ollaan joko joulu tai uusivuosi tallissa, kun hevoset pitää liikuttaa... Itse olen joulun, sillä halusin ehdottomasti synttärit + uv vapaaksi.



keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Parasta ikinä

Oltiin siis harrastepalvelu- + kasvatusporukka viime viikko HIHSissä, maanantaista maanantaihin. Ja mikä parasta, tietokoneeni sanoi sopimuksensa irti. Onneksi kamera oli mukana menossa, sekä meillä pakollinen tehtävä pitää päiväkirjaa kuluneesta viikosta, joten teen HIHS-päivityksen, vähän myöhässä tosin.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Oli niin piis of keik tää päivä, et melkein ihan turha ees tehä postausta :D

Aamupäivällä ratsastustunti, suureksi onnekseni estetunti oli vaihtunut koulutuntiin. Mentiin pohkeenväistöjä, "aallokkoa" (useampi loiva kiemura pitkälle sivulle) käynnissä ja ravissa. Väistöt sujuivat huomattavasti paremmin kuin kiemurat, niissä tuli tosi kiire saada aina uuden sisäpohkeen ympärille hevonen. Sitten mentiin ympyrällä käyntiä, ravia ja laukkaa, piti olla erittäin selkeä asetus, sai olla liioiteltukin. Meillä oli aika reipas asetus, mutta Turska toimi hyvin niin, eikä ollut edes laukassa läheskään niin pahasti sisäpohjetta vastaan mitä se on ollut. Oli aika hyvä! Lopuksi mentiin vielä k.n.:än laukkaosuus, ja huomasin että olisi vaan pitänyt jatkaa ratsastamista sinä aikana kun odotti omaa vuoroaan, ei ollutkaan enää niin hyvä kun sai kävellä jonkin aikaa pitkin ohjin. Tunnista jäi kuitenkin positiivinen fiilis, vaikka eilisen jäljiltä motivaatio ei ollut se parhain...


Ip maastotunti, ja Ipetuksella oli taas järjetön määrä energiaa. Pidätteitä vastusteli urakalla, ja raviosuuden jälkeen ei olisi millään malttanut mennä käyntiä. Lenkki oli 45 min. ja suurimmaksi osaksi käyntiä, pari ravipätkää, ja poni oli yltä päältä hikinen sen jälkeen. Energiamäärä ja kunto eivät oikein kohtaa tuossa paketissa. Siitä lähtee myös ihan törkeä määrä karvoja, ei onneksi niin paljoa mitä keväällä, mutta se karvantulo ei silti tunnu loppuvan, vaikka kuinka harjaisi.

Meillä oli siis superrankka päivä, ratsastamaan, syömään, ratsastamaan ja vielä kerran syömään.

Joku vanha tarhakuva Ipetuksesta, jotain väriä tähän postaukseen.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Aamu alkoi asiakaspalvelun tentillä. Onneksi ruotsinkielinen tehtääosuus oli helppo, joten voin väittää että ainakin siitä tulee täydet pisteet. Tentin jälkeinen aika meni lähinnä venailuun, että millonkas pelastava enkeli tulee hakemaan mun auton korjaukseen. Enkeli oli vähän univelkainen, joten olisin ehtinyt ap ratsastamaan, vaan kun en silloin vielä tiennyt aikataulua.

Ip äänenkäytön tunnilla taasen Richardia katsomaan, sitten infoa viikonlopun laatuarvosteluista ja hieman keskustelua äänenkäytön suhteen. Eräs luokkalaisistamme oli sitä mieltä että tunneilla ei tahdo kuulla. Mä olen saanut aina kuulotesteistä täydet pisteet, mutta todellisuudessa oon ihan kuuro, kokoajan kyselemässä että mitäh, ja vastapainoksi vielä olen laiska artikuloimaan selkeästi, wohoo mikä yhtälö! Vaan silti itselläni ei ole minkäännäköistä ongelmaa kuulla tunneilla. Tottakai hetkittäin, jos opettaja on esim. selkä päin, mutta yleisesti ottaen ei. Olisikin ihan mielenkiintoista tietää, kuinka kovaa itse tarvitsee puhua, jotta se ääni tosiaan kantaisi.

Illalla kävin ratsastamassa Turskan. Piti mennä Koviksen kanssa maastoon, mutta Kovis saikin vapaapäivän vääntyneen kengän vuoksi. Turska oli... Ei hyvä. Ja mulla ei riittänyt keskittyminen/jaksaminen tänään sitten yhtään. Mentiin siis tosi kevyesti, ympyröitä ja taivuttelua.


Illalla tein jotain mitä en ole tehnyt about kahteen vuoteen; KÄVELIN kauppaan ja takaisin. Ja mitä ostin? En ainakaan mitään terveellistä... T: en jaxa käydä salil ilman autoo mut herkut on hyvii.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Alkuvalitus:

Mä olen tässä taas lueskellut eri opiston blogeja/muuten paikkaan liittyviä tekstejä. Ja edelleen, mikä musta on uskomatonta, on se, että porukka on oikeasti tullut tänne ilmeisesti vaan ratsastuksen vuoksi. Esim. erään blogin kysymys/vastaus

"Onko Ypäjä täyttänyt toiveenne?
- *****: Eipä kauheena ollu mitään toiveita tän suhteen. Siinä mielessä ei, koska täällä ei kehity ratsastuksessa jos ei oo omaa hevosta ja muutenkin ratsastushomma täällä ei ollu niin "hohdokasta" kun oisin oottanu."

Täällä opiskellaan hevosenhoitajiksi, ei ratsastajiksi, ja se on mun mielestä ensimmäinen asia joka tulee ottaa huomioon jo kun edes harkitsee hakevansa tänne. Mä olen henkilökohtaisesti ihan täynnä kuulemaan sitä urputusta kuinka hevoset ovat ihan takapuolesta ja eihän täällä opi ratsastamaan yms. Jessus sentään. Nimimerkillä aloittanut koulun 09, voin kertoa että kyllä, täällä kehittyy ratsastamaan, ja ei, mulla ei ole omaa hevosta. Se on niiiiin paljon kiinni myös siitä omasta asenteesta, ja panoksesta mitä on valmis antamaan oppiakseen. Mä olen ainakin kokenut huomattavia ahaa-elämyksiä esimerkiksi istunnan suhteen, ja hevoset ovat alkaneet toimimaan ihan eri tavalla näiden elämyksien jälkeen. 

Ja ylläolevan vastauksen kanssa samaa mieltä olevat: Ypäjällä on jumalaton määrä hevosia. Kyllä vuokrahevosen varmasti saa jossei omaa ole. 

Valittamisen sijaan olkaa itse aktiivisempia!


No joo, sitten itse asiaan. Tänään oli päiväohjelmassa Richard Whiten valmennusten seuraamista. Vaikka valmennettavat ovat huomattavasti korkeammalla tasolla ratsastuksessa kuin itse olen, niin tuli siellä paljon sellaisiakin neuvoja joita voi itse ratsastuksessa soveltaa.






Pakko oli käydä vielä kuvailemassa kun on ruskaa, HIHSistä palattua onkin varmaan jo kaikki lehdet pudonneet puista... Note to self; aamutossut eivät kestä vettä, vaikka ajattelet käyväsi vain tuossa parin metrin päässä nurmikolla.


Illalla käytiin klippaamassa Turska. Noh, ihan siedettävä siitä tuli, ja onneks tarhassa on sitten loimi päällä... :'D